Koko roomalaisten historioitsijoiden galaksin joukossa sellaisiakirjoittajaa, kuten Suetoniusta, ei arvostettu erityisen suuresti. He pitivät Tacitus tai Plutarch hänelle. Todennäköisesti siksi, että muinaisen Rooman hallitsijat näyttävät hänen kuvauksessaan "leikattuina" mustavalkoisiksi, pahoiksi ja vanhurskaiksi, ja kirjoittaja pitää tätä itsestään selvänä. Hän ei kuulu liialliseen retoriikkaan eikä ala puhua siitä, kuinka tällaiset vastakohdat voisivat sopia yhteen ihmiseen. Suetoniusta kritisoidaan myös siitä, että hän ei halua analysoida tapahtumien poliittista taustaa, mutta esittelee lukijalle erilaisia yksityiskohtia caesarien elämästä, jopa anekdoottisia. Itse asiassa tämä historioitsija ei ole kuin muut. Ja tarvitsi hän sitä? Jokaisella elämäkerran kirjoittajalla on oma päämäärä. Suetoniuksella oli myös se.
Историк творил в Древнем Риме во времена Keisari Hadrianus. Hänestä tuli kuuluisa mussojen suojelijana ja suojelijana. Tätä käyttämällä historioitsija aloittaa loistavan uransa tuomioistuimessa toimistotyöntekijänä ja järjestää sitten raportoinnin maakunnista. Tässä tehtävässä hän pystyi työskentelemään arkistojen kanssa ja käyttämään niitä esseeseen, joka on kunnioittanut sitä vuosisatojen ajan. Tämä on ”Kahdentoista keisarin elämä” - elämäkerta, jossa antiikin Rooman hallitsijat kulkevat edessämme. Ja tämän perusteella voimme aivan nähdä Suetoniassa melko vakavan historioitsijan, joka vastasi ajansalaisille nykyään kiinnostaviin aiheisiin.
Noina vuosina roomalaiset alkoivat analysoida kolmesataa vuottaheidän keisariensa hallitus. Tämä oli erittäin tärkeää, koska juuri tämä poliittinen rakenne antoi tälle suurelle valtiolle mahdollisuuden ylläpitää voimatasapainoa Caesarin ja senaatin välillä pitkään. Tämän järjestelmän kirjoittaja oli elokuu. Se lopulta vakiinnutettiin Flavian-dynastian aikana, ja silloin roomalaiset historioitsijat näkivät, että tämä oli veretön ja hyväksyttävin vaihtoehto tällaisen "kirjoitus" ja valtavan maan hallitsemiseksi. Siksi he yrittivät teoksissaan perustella antiikin Rooman imperialistista valtarakennetta huolimatta siitä, että perinteisesti kunnioitusta republikaanisen hallintomuodon suhteen oli erittäin paljon.
Tämä oli kuitenkin hyvin vaikea kysymys. Järjestyshalusta huolimatta valtaistuimen seurausongelma Augustuksen jälkeen pysyi hyvin jännittyneenä. Tämä heijastui edeltäjien arvioon. Hallitsijan elämän aikana he imartelivat ja kiittivät häntä, ja kuoleman jälkeen alkoivat väsymättä häpäistä häntä. Nykyajan historioitsijoiden on jo nyt vaikea ymmärtää, että tältä verisen riidan ja kiitoksen mereltä, joka oli ominaista muinaisen Rooman hallitsijoille tuolloin, on totuus ja mikä on propagandaa. Siksi Suetonius yritti lähestyä tätä ongelmaa ilman turhaa moralisointia ja vain selvittää, missä hyvä hallitsijoiden toiminnassa vallitsi ja missä paha vallitsi. Siksi esimerkiksi luomalla elämäkerran sellaisesta keisarista, josta on tullut kaupungin puhe, kuten Nero, hän kuvaa erikseen hyvät tekonsa ja erikseen - mitä hän pitää rikoksina.
Historioitsija teki myös varsin mielenkiintoisen asianhavainto, jonka sek
