Vuoden 1961 manifesti poisti kotitalouksien iankaikkisestilakia Venäjän valtakunnassa. Mikä on muuttunut tavallisten ihmisten kannalta? Ensinnäkin eilisen maanorju, joka oli maanomistajan omaisuutta, melkein asia, sai henkilökohtaisen vapauden. Toiseksi hän sai oikeuden hallita omaisuuttaan yksin. Mikä on aina ollut talonpojan tärkein asia? Tietenkin, maa, joka ruokkii ja antaa sinulle mahdollisuuden elää työvoimassasi.
Jokainen talonpoika sai erän maanomistajalta vuonnakäyttö, josta hän maksoi corvee tai quitrent, itse asiassa vähän erilainen kuin edelliset tullit. Siten ihmisten elämä vapauden hankkimisen kanssa ei ole paljoakaan muuttunut. Usein väliaikaisesti vastuussa oleva talonpoika sai vielä pienemmän tontin kuin hän oli siihen asti viljellyt. Lisäksi paras maa jäi vuokranantajille, kun taas ihmiset saivat köyhimmät, kiviset ja epämukavalla paikalla olevat tontit.
Uudistuksessa oletettiin, että väliaikaisesti vastuussatalonpoika tulee omistajansa jako. Tätä varten hänen oli maksettava vuokranantajalle kiinteistön ja peltotonttien kustannukset, vaikka ne olivat liian suuria. Kävi ilmi, että hän maksaa myös henkilökohtaisesta vapaudestaan. Valtio antoi rahat välittömästi vuokranantajille, ja tavallisten ihmisten oli maksettava heille koko summa 49 vuoden kuluessa ja lisäksi 6% vuodessa lainan käytöstä.
Uudistuksen seurauksena maanomistaja näytti menettävänomaisuus - maaorjat, mutta hän myi alueensa köyhimmät tontit korkealla hinnalla, mikä kompensoi enemmän kuin hänen tappionsa. Ne, jotka eivät ostaneet maata, maksoivat sen käytöstä tyydyttävästi tai työskentelivät entisen omistajan palveluksessa.
Tilapäisesti vastuussa oleva talonpoika kutsuttiinmaa-alueen "omistaja" heti lunastustoiminnan aloittamisen jälkeen. Hänestä tuli sen täysi omistaja vasta sitten, kun kaikki velat oli maksettu. Voimme sanoa, että vasta tuolloin hän lakkasi olemasta orja ja tullut vapaa ihminen, koska hän oli täysin riippuvainen maasta, joka pysyi maanomistajien käsissä.
Oletettiin, että kukin 20 vuoden ajantilapäisesti vastuussa oleva talonpoika antaa vuokranantajalle rahaa maakaupungistaan. Tarkkoja ehtoja ei kuitenkaan asetettu, joten monet eivät kiirehtineet ottamaan lainaa, maksamalla edelleen omistajalle maan käytöstä korveina tai veroina. Vuoteen 1870 mennessä vain noin puolet tontteista ostettiin. Seuraavien yksitoista vuoden aikana niiden määrä kasvoi 85 prosenttiin. Silloin talonpoikien tilapäisesti vastuussa oleva valtio peruutettiin. 1881 oli vuosi, jolloin laki hyväksyttiin maan pakollisesta lunastamisesta seuraaville kahdelle vuodelle. Kaikki, jotka eivät suorittaneet lunastussopimusta tänä aikana, menettivät maansa. Siten tämä ihmisryhmä katosi lopulta vuoteen 1883 mennessä.
Vuoden 1861 manifesti antoi vapauden talonpojilleilman mitään ehtoja valtion lainamaksut johtivat kuitenkin siihen, että 1900-luvun alussa noin 40% heistä pysyi tosiasiassa puolimielisyydessä ja jatkoi maanomistajien työtä velan maksamiseksi. Aikana, jolloin talonpoikien tilapäisesti vastuussa oleva valtio oli olemassa, valtio tuotti noin 700 miljoonan ruplaa voittoa vain maankäyttöön liittyvistä toiminnoista.
