MY Lermontov "Runon kuolema": runon analyysi

Mikhail Yurievich Lermontov kunnioitti suuresti AlexanderiaSergeevich Pushkin ja rakasti työtä. Hän oli yksi niistä, jotka pitivät Pushkinin suurta lahjakkuutta, ja hänen jakeissansa merkitys, voima ja ainutlaatuinen tyyli. Lermontoville hän oli todellinen idoli ja esimerkki jäljitelmistä, joten Alexander Sergejevichin kuolema teki hänestä erittäin vahvan vaikutelman. Seuraavana päivänä 29. tammikuuta 1837 tapahtuneiden surullisten tapahtumien jälkeen Mikhail Yurievich kirjoitti runon, jonka hän oli omistanut suurelle aikakaudelleen - "Runoisen kuolema". Työn analyysi osoittaa, että siinä on kirjoittaja, vaikka puhuu Pushkinin tragediaan, mutta se merkitsee kaikkien runoilijoiden kohtaloa.

Стихотворение разделено на две части.Ensimmäinen käsittelee suoraan talvella vuonna 1837 tapahtunutta tragediaa, ja toinen osa on vetoomus neroja tappajille, eräänlainen kirous, joka lähettää koko yleisen yhteiskunnan Lermontovin. "Runon kuolema", jonka analyysi osoittaa kaiken kirjoittajan tuskan ja epätoivon, on koko yhteiskunnan suora vastuu, joka ei arvostanut ja nöyryyttänyt Puskinia hänen elinaikanaan ja kun hänen kuolemansa kuvasi yleistä surua. Mikhail Yurievich ymmärsi täysin, että hänet voitaisiin rangaista tällaisesta pettymyksestä, mutta hän ei voinut hillitä itseään eikä voinut pysyä hiljaa.

Runo käyttää sanaa "tappaja" eikä sitäduellisti tai kilpailija. Tämä johtuu siitä, että Lermontov ei tarkoittaisi itse Dantesia, vaan yhteiskuntaa, joka työnsi Pushkinin sellaiseen toimiin, joka vihamielisi kilpailijoiden välistä vihamielisyyttä hitaasti tappamalla runoilija jatkuvasti nöyryytyksillä ja loukkauksilla. Kaikesta tästä ja kirjoittaja kertoo runon "Runoisen kuolemasta".

Työn analyysi osoittaa, mitä vihaa jaTekijän pahoinpitely koskee kaikkia prinssejä, lukemia ja kuninkaita. Tuolloin kirjoittivat runoilijoita kuin tuomioistuimestareiksi, ja Pushkin ei ollut poikkeus. Laidalaisyhteiskunta ei unohtanut yhtään tilaisuutta lyödä ja nöyryyttää runoilija, se oli eräänlainen hauska. 34-vuotiaana Aleksander Sergeevich sai kamarikamarin nimen, jonka 16-vuotiaat nuoret kunnioittavat. Ei ollut mitään voimaa kestää tällaista nöyryytystä, ja kaikki tämä myrkytti suuren neroen sydämen.

Kaikki tiesivät tulevasta kaksintaistelusta, mutta kukaan eiei pysäyttänyt verenvuodatusta, vaikka he ymmärtäisivät, että ihmisen elämä, joka lyhyellä luova elämällä oli merkittävästi edistänyt venäläisen kirjallisuuden kehitystä, oli vaarassa. Välttämättömyys lahjakkaan henkilön elämässä, oman kulttuurinsa huomiotta jättäminen - kaikki tämä on kuvattu runon "Poetin kuolemassa". Työn analyysi tekee selväksi tekijän yleiselle tunnelulle.

Samalla, kuten analyysi osoittaa, kuolemaruno oli ennalta määrätty kohtalon mukaan. Jopa nuoruutensa aikana, Pushkinin sotilas ennusti kuoleman kaksintaistelun aikana ja kuvaili yksityiskohtaisesti murhaajan ulkonäköä. Lermontov ymmärtää tämän, tämä on linja jakeesta "kohtalo on tuomittu". Lahjakas venäläinen runoilija kuoli Dantesin käsissä, ja runon kirjoittaja "Rakkauden kuolema", jonka analyysi osoittaa selvästi Lermontovin kannan, ei oikeuta häntä ollenkaan, vaikka hän ei pidä sitä traagisten tapahtumien tärkeimpänä syynä.

Toisen osan työstä runoilija viittaakultainen nuori, joka tappoi Pushkinin. Hän on varma, että heidät rangaistaan, ellei maan päällä, sitten taivaassa. Lermontov on varma, että nero ei kuollut luota, vaan yhteiskunnan välinpitämättömyydestä ja halveksunnasta. Kirjoitettaessa jakeen Mikhail Yuryevich ei edes epäillyt, että hän itse kuoleisi kaksintaistelussa muutamassa vuodessa.