Korostaen olemisen perusmuotoja, filosofit ainahe miettivät, minkä paikan ontologiassa fyysinen ja aineellinen miehittää, onko sillä yksi ainoa syy ja onko se kaiken olemassa olevan perusta. Muinainen Intia ja Kiina ovat antaneet meille fyysisen maailman ikuisuuden opetukset. Siksi voidaan sanoa, että filosofian kehityksessä syntyi materialismin historiallisia muotoja. Varhaisin niistä, muinainen, tunnistettu aine tietyllä aineella tai sen symbolilla, josta eri elimet ja esineet syntyvät ja mistä ne hukkuvat, ne muuttuvat (vesi, "apeiron", ilma, tuli, atomit ja tyhjät ...). Toisin sanoen, kuten Aristoteles oikein huomautti, tämän suunnan filosofit uskoivat, että tällaisen periaatteen ydin ei muutu, vaan se vain esiintyy meillä erilaisissa ilmenemismuodoissa.
Vaikka samanlaiset ideat olivat suosittuja hahmojen keskuudessaRenessanssin ajatellaan yleisesti, että se oli 1700-luvulta, joka syntyi vielä yhdelle materialismin muodolle - mekanistiselle. Descartes määrittelee aineen itsenäisen olennon tyypiksi ja kutsuu sitä laajennukseksi ominaisuutensa perusteella. Newton lisää läpäisemättömyyttä, inerttiä ja painoa tämän aineen ominaisuuksiin (hän yhdistää kaksi jälkimmäistä massan käsitteeseen). Valaistumisen ajattelijat määrittelivät aineeksi kaiken, mikä on tunteiden ja aistien ymmärrettävää, ja jopa kaiken, mikä on olemassa ihmisten tietoisuuden ulkopuolella. Eri asioiden ja tuolloin ilmiöiden välinen yhteys nähtiin silloin vallitsevan tieteellisen kuvan mukaan maailmasta puhtaasti mekaanisena, ikään kuin valtavassa monimutkaisessa kellossa, jossa jokaisella pyörällä tai hammaspyörällä on tietty rooli.
Yksi harvoista yrityksistä selittää historiaaihmiskunnasta ja aineellisiin periaatteisiin perustuvista sosiaalisista suhteista tuli marxilaisuus. Valtava rooli tässä oli Feuerbachin oppi aineen objektiivisuudesta samoin kuin saksalaisen filosofian klassikkojen rationalismi. Tämän idean historian suuntauksen perustajat Karl Marx ja Friedrich Engels toivat esiin ihmisen ja maailman välisen suhteen harjoittamisen. He totesivat, että filosofian pääkysymys sinänsä on ensisijaisuusongelma, ja tunnustivat aineen prioriteetin olemisen perusperiaatteeksi, mukaan lukien sosiaalinen. Näin syntyi dialektinen ja historiallinen materialismi.
Marxilaisen konseptin puitteissa sen luojatkäytti Hegelin dialektisia periaatteita paitsi luonnon analysointiin, myös politiikkaan, talouteen ja muihin sosiaalisiin prosesseihin ja ilmiöihin. Siksi he lähestyivät yhteiskunnan elämään liittyviä kysymyksiä uudella tavalla. Jos edellisessä filosofiassa ajatuksia ja teoriaa pidettiin sosiaalisen kehityksen liikkeellepanevina voimina, historiallinen materialismi keskittyy taloudelliseen elämään ja ennen kaikkea toimintaan, joka tuottaa tuotannon tuotteita. Tämän teorian näkökulmasta tämän alueen suhteet määrittävät kaikki muut ihmiskollektiivien väliset siteet ja edustavat sosiaalisen elämän taloudellista perustaa. Ja juuri tämä olento muodostaa sosiaalisen tietoisuuden (toisin sanoen vallitsevan moraalin, lain, ideoiden ja niin edelleen).
Marx ja Engels onnistuivat löytämään tietyn elementintoistettavuus kehitysprosessissa ja eri aikakausilla. Tästä he päättelivät, että luonnon lisäksi myös yhteiskunta etenee tiettyjen lakien mukaisesti. Historiallinen materialismi ei koske vain näiden lakien tunnistamista, vaan myös niiden toimintaprosessin yksilöimistä. Tutkijat kutsuivat näitä vaiheita sosioekonomisiksi muodostuksiksi, joiden syntymisessä ei pelkästään eikä niinkään yksilöillä ole merkitystä, vaan valtavalla joukolla ihmisiä. He esittivät myös näkemyksensä syistä, miksi valtio syntyy ja toimii, sosiaaliset ryhmät (luokat), kuinka he taistelevat ja ovat vuorovaikutuksessa keskenään, osoittivat perheen evoluution ja niin edelleen.
Historiallinen materialismi asettaa sen omalla tavallaanihmisen ongelma. Marxilainen filosofia vähentää ihmisten olemuksen sosiaalisiin piirteisiin, sosiaalisten suhteiden kokonaisuuteen. Siksi erityinen rooli on tässä teoreettinen käsitys sellaisesta sosiaalisesta ilmiöstä kuin vieraantuminen. Tällä termillä marxilaisuuden perustajat kuvasivat hyvin monimutkaisen ilmiön, kun prosessi itse, kuten tuloksetkin, muuttuu tuloksen tavoin jonkinlaiseksi ulkoiseksi voimaksi, johtuen erilaisista ihmisen toiminnoista. Hän alkaa hallita ihmisiä, painostaa heitä, korvata heidät kaikilla muilla tunteilla ja suhteilla. Syynä tähän on hyväksikäyttö ja jälkimmäinen perustuu tuotantovälineiden yksityiseen omistukseen. Siksi he tarjosivat ainoan mahdollisen ulospääsyn heille näyttämästä tilanteesta - muuttaa näiden rahastojen omistustyyppiä - yksityisistä julkisiin.
